perjantai 13. marraskuuta 2015

Jumalataistelun nykytilanne

Kristittyjen jumala on johdossa, mutta hyvänä kakkosena tulee islamistien jumala. Muitakin jumalia on vaikka kuinka paljon. Kuolleita jumalia herätellään henkiin ja uusiakin syntyy. Taisteluille ei siis näy pikaista loppua.

Mutta ihmiskuntahan on tottunut taisteluihin. Niistä on raportoitu ainakin koko kirjoitetun historian ajan ja sitä ennen niistä kerrottiin suullisesti. Taistelutarinoissa on aina voittajasankari ja häviäjäpaholainen. Tuo kaksijakoinen musta-valko-, hyvä-paha-ajattelu elää edelleen erityisen hyvin ihmisten aivoissa ja siten koko maailmassa. Sille pohjalle on helppo asuttaa myös väkivaltaiset yksinvaltiasjumalat.

Jumalien haastajaksi on kuitenkin viime vuosisatoina syntynyt tieteellinen ajattelu ja maailmankuva. Siinäkin on tietysti monia ehdottomia totuuksia, jotka ovat periaatteessa ns. ikuisia. Niistä yksi on esimerkiksi se, että alkuaineista olet sinä rakennettu ja alkuaineiksi olet sinä jälleen hajoava. Noita luonnonlakeja saa ja pitääkin tieteellisen maailmankuvan mukaan arvostella ja kritisoida ja jopa yrittää kumota. Epäily ja kysymysten tekeminen on siis ihmisten perusoikeus. Siitä ei seuraa helvettiuhkauksia, mutta ei  luvata taivaspaikkaakaan.

Tieteellinen maailmankuva murentaa jumalien mahtia. Se on siis nousemassa johtoasemaan jumalataistelussa, mutta tie on pitkä ja kivinen. Se käy monen erämaavaelluksen ja pyhän sodan kautta, mutta viimein se voi voittaa ja silloin soittaa ilopasuunat ihmiskunnalle.

Tuolloin ihmiset
 oppinevat  näkemään ja ajattelemaan
aivan kaikki asiat ja ilmiöt
monimuotoisina  eikä vain kaksijakoisina.







sunnuntai 28. syyskuuta 2014

UGH!

Ne on kopioitu!

Kaikkien kuolleiden jumalien nimeen,
tein tämän kopioinnin sen takia,
että kahden elossa olevan jumalan väkivaltainenkin puoli muistettaisiin.

Nuo kaksi jumalaa jatkavat yhä kaksinkamppailuaan
ja pitävät puolta ihmiskunnasta otteessaan.

Se näkee, joka elää,
että kuinka kauan  nuo jumalat pysyvät elossa.

Vai voisiko tosiaan olla niin,
että ikuinen muutos loppuisi juuri noiden kahden jumalan kohdalla?

Kaksinkamppailussa on periaatteessa muutama vaihtoehto:
a) Molemmat kuolevat taistelussa
b) Toinen voittaa ja toinen kuolee
c) Joku ulkopuolinen lopettaa taistelun
d)....
e)....


Tai sitten joskus tulee se aika,
jolloin ihmiskunta oppii kohtaamaan kaikki Tuntemattomat ilmiöt
ilman keksittyjä selitysmalleja, uskomuksia.




Vyöryvän Tuhon Suura

Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

1. Vyöryvä tuho!

2. Miten hirveä on vyöryvä tuho!

3. Ymmärrätkö, kuinka kauhea on vyöryvä tuho?

4. Päivä, jolloin ihmiset ovat kuin hajoitettu sääksien parvi,

5. ja vuoret kuin keritty villa.

6. Sen osana, jonka hyvien tekojen mitta on suuri,

7. on elämä täynnä tyydytystä,

8. mutta toisin käy sen, jonka hyvät teot vaa'assa keveiksi havaitaan,

9. hänen asumuksensa on oleva horna.

10. Tiedätkö, mikä horna on?

11. Se on polttava tuli.

Jumalan sana toistaa!

Harhoista Havahtumisen Suura

10. Mutta niistä, jotka hylkäävät uskon ja väittävät valheeksi tunnusmerkkimme, tulee ikuisiksi ajoiksi tulen asukkaita. Mikä kurja määränpää heidän vaellukselleen!

Varman Tuhon Suura

30. »Ottakaa hänet, sitokaa hänet

31. ja heittäkää sitten helvettiin!

32. Kytkekää hänet kahleisiin, joiden pituus on seitsemänkymmentä kyynärää!

33. Totisesti, hän ei uskonut Jumalaan, suureen,

Ihmisen Suura

4. Totisesti olemme valmistanut uskottomille kahleet ja ketjut sekä helvetin tulen.

Edelläkävijöiden Suura

28. Voi sinä päivänä niitä, jotka totuutta hylkivät!

29. Käykää kohti sitä, jota väititte valheeksi,

30. käykää kohti synkkää varjoa, joka ulottuu kolmeen suuntaan,

31. joka ei vilvoita eikä torju tulen liekkejä!

32. Nämä sinkoavat ylös torninkorkuisina,

33. hohtavan keltaisina kuin kameelit.

34. Voi sinä päivänä niitä, jotka totuutta hylkivät!

35. Tämä on päivä, jona heidän ei sallita puhua

36. eikä esitellä anteeksipyyntöjä.

37. Voi sinä päivänä niitä, jotka totuutta hylkivät!

38. Tämä on tuomion päivä. Silloin Me kokoamme teidät yhteen esi~isienne kanssa.

48. Ja kun heille sanotaan: »Kumartakaa!» niin he eivät kumarra.


49. Voi sinä päivänä niitä, jotka totuutta hylkivät!

50. Mihin sanomaan he tämän (Koraanin) jälkeen voivat uskoa?

Sanoman Suura

21. Totisesti, helvetti silloin omaansa odottaa,

22. se on määränpää syntisiä varten,

23. he viruvat siellä vuosikausia,

24. saamatta nauttia viileätä juomaa;

25. heidän juomansa on kiehuvaa tai jääkylmää,

26. se on palkka, joka vastaa heidän syntejänsä.

27. He eivät totisesti uskoneet joutuvansa teoistaan tilille,

28. vaan sanoivat julistustamme valheeksi, totuutta vääristellen.

29. Mutta meillä on kaikki merkittynä muistiin.

30. »Maistakaa siis! Me emme lisää teille muuta kuin kuritusta.»

Jousten Jännittäjien Suura

34. Mutta kun valtava tuhon päivä tulee,

35. päivä, jona ihminen muistaa, mitä hän on tavoitellut,

36. ja helvetti paljastuu näkeväiselle,

37. silloin se, joka väärintekijä on

38. ja pitää parempana maallista elämää,

39. saa totisesti helvetin asunnokseen.

Musertavan Tapahtuman Suura

Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
1. Oletko kuullut sanoman musertavasta tapahtumasta?

2. Sinä päivänä toisten kasvot nöyrtyvät;

3. väsyen ja nääntyen

4. he käyvät polttavaan tuleen

5. ja juovat kiehuvasta lähteestä

6. saamatta muuta ruokaa kuin ohdakkeista,

7. joka ei lihota eikä vie nälkää. -

Yön Suura

12. Totisesti on Meistä lähtöisin ohjaus oikealle tielle,

13. Meidän on varmasti sekä tulevaisuus että menneisyys,

14. sentähden olen varoittanut teitä leimuavasta tulesta,

15. johon joutuvat vain pahat,

16. jotka vääristelevät totuutta ja kääntävät sille selkänsä.

Selvän todistuksen Suura

6. Totisesti ne, jotka eivät usko, sekä Kirjoituksen saaneet että pakanat, joutuvat helvetin tuleen ja jäävät sinne ikuisiksi ajoiksi. Nämä ovat ihmisistä kurjimpia.


Juutalaiset!

Hartauskokouksen Suura

6. Sano: »Juutalaiset, jos vakuutatte olevanne Jumalan suosimia ennen muita ihmisiä, niin toivokaa silloin itsellenne kuolemaa, jos totuus on teille kallis.»

Voiton varmistelua!

Oikeutta Etsivän Suura

20. Totisesti ne, jotka vastustavat Jumalaa ja Hänen sananjulistajaansa, kuuluvat viheliäisimpien joukkoon.

21. Jumala on sanonut: »Totisesti olen Minä voittava, Minä ja sananjulistajani.» Totisesti on Jumala voimakas, mahtava.


Taistelurintaman Suura

7. Kuka on jumalattomampi kuin se, joka keksii valheen Jumalaa vastaan juuri silloin, kun häntä kutsutaan islaamiin? Jumala ei kaitse väärintekijöitä.

8. He tahtovat suullaan puhaltaa sammuksiin Jumalan kynttilän, mutta Jumala tekee valonsa täydelliseksi, vaikka uskottomat ovat sitä vastaan.

9. Hän on lähettänyt sananjulistajansa tuomaan opastuksen ja totuuden uskonnon, jotta Hän saattaisi sen voittoon kaikkien muiden uskontojen rinnalla, vaikka monijumalaiset ovatkin sitä vastaan.


Uhkaukset jatkuvat!

Qaaf:n Suura


24. »Heittäkää alas helvettiin jokainen kiittämätön ja kapinallinen,

25. hyvän kieltäjä, rajain ylittäjä, epäilijä,

26. joka asettaa muita Jumalan rinnalle! Heittäkää hänet kauheaan kidutukseen!»

36. Kuinka monet sukupolvet ennen heitä tuhosimmekaan, sukupolvet, jotka olivat mahtavampia kuin he. Kiertäkää maita, niin näette, onko mitään turvapaikkaa minun kostoltani.

Vuoren Suura

7. totisesti, Herrasi rangaistus on tuleva;

8. kukaan ei voi sitä välttää.

9. Päivänä, jolloin taivas vavahtaa paikaltaan

10. ja vuoret siirtyvät,

11. voi tuona päivänä niitä, jotka hylkäävät totuuden,

12. niitä, jotka ilkamoivat pitäen turhia puheita,

13. päivänä, jona heidät väkisin ajetaan helvetin tuleen!

14. »Tämä on se tuli, jota te piditte keksintönä.

15. Onko se noituutta vai ettekö näe?

16. Käykää sinne ja kestäkää se tai olkaa kestämättä, se on teille yhdentekevää. Te saatte palkan vain siitä, mitä olette tehneet.»

Tähden Suura

50. että Hän tuhosi muinaisen Aadin

51. ja Tamuudin, jota Hän ei armahtanut

52. ja Nooan kansan sitä ennen. Totisesti he olivat mitä jumalattomimpia ja syntisimpiä ihmisiä.

53. Hän hajoitti kukistetut kaupungit

54. ja peitti ne sillä, mikä peittää voi.

55. Mitä Herrasi armolahjoja tahdot siis epäillä?

56. Tämä (Muhammed) on entisten varoittajain kaltainen varoittaja.

57. Tuleva loppu lähenee;

58. kukaan paitsi Jumala ei voi sitä siirtää.

59. Ihmettelettekö sitten näitä sanomia,

60. nauratteko sensijaan että itkisitte,

61. houkkioita kun olette?

62. Kumartukaa sentähden Jumalan edessä ja palvelkaa Häntä!

Laupiaan Armahtajan Suura

35. Hän lähettää teitä vastaan tulenliekit ja savun, eikä teillä silloin ole mitään apua.

36. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

37. Ja kun taivas repeää ja tulee ruusunpunaiseksi kuin punainen nahka, -

38. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

39. tuona päivänä ei kysytä ihmiseltä eikä henkiolennolta hänen syntejään.

40. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

41. Syylliset tunnetaan kasvojensa ilmeestä, ja heihin tartutaan otsahiuksista ja jaloista.

42. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

43. Tämä on helvetti, jonka syntiset väittävät valheeksi.

44. He saavat hoippua sen ja kiehuvan veden väliä.

Suuren Tapahtuman Suura

41. Entä ne, jotka ovat vasemmalla; keitä raukkoja ovat ne, jotka ovat vasemmalla puolella?

42. Heitä tukahduttavat kuumat tuulet ja polttaa kiehuva vesi

43. sekä pimentää musta savu,

44. joka ei tuo vilvoitusta eikä virkistystä.

45. Aikanaan elivät he totisesti yltäkylläisyydessä,

46. paatuen suurissa synneissään

47. sanoen toisilleen: »Kun olemme kuolleet ja meistä on tullut tomua ja luita, herätetäänkö meidät todella kuolleista,

48. tai herätetäänkö esi-isämme?»

49. Sano: »Sekä edelliset että jälkimmäiset

50. kootaan yhteen määrättynä hetkenä ja päivänä.»

51. Te harhapoluille joutuneet, jotka selititte totuuden valheeksi,

52. totisesti te saatte silloin syödä Zakkuum-puuta

53. ja täyttää vatsanne sillä,

54. juoda kiehuvaa vettä sen päälle,

55. juoda niinkuin janoiset kameelit.

56. Tässä on heidän kestityksensä tuomiopäivänä.

92. Mutta jos hän kuuluu niihin, jotka väittävät totuutta valheeksi, ja kulkee harhateitä,

93. on hänen tervetuliaismaljansa kiehuvaa vettä

94. ja hän palaa ikuisessa tulessa.

95. Tämä on totisesti varma totuus.

96. Ylistä siis Herrasi nimeä, suuren.

Raudan Suura

15. niin että tänä päivänä ei oteta vastaan lunnaita teiltä eikä niiltä, jotka valitsivat epäuskon. Teidän on oltava tulessa, se on oleva seuralaisenne; kurja on olinpaikkanne.

19. Ne, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen sananjulistajiinsa, ovat todistajia Herransa edessä; he saavat palkkansa ja valonsa; mutta ne, jotka valitsevat epäuskon ja väittävät merkkejämme valheeksi, joutuvat helvetin asukkaiksi.